perjantai 27. marraskuuta 2009

Keskusta miettii puoluejohdon vaihtoa

(SULAN PORTTI) Turun Sanomien mukaan Keskusta miettii tosissaan puoluejohdon vaihtoa. Etelän Median saamien tietojen mukaan vaihtoaikeet ovat olleet Apollonkadulla ilmassa jo pitkään, kun vanhalla puoluejohdolla ajaminen vaaleista toiseen on alkanut tympimään.


Puoluetoimistolta kiirivien huhujen mukaan nyt oltaisiin kiinnostuneita erityisesti ryvettymättömistä ja vähän käytössä olleista puoluejohdoista.

Näin vuodenvaihteessa ja keväisin puoluejohdon vaihtokuume yleensä iskee”, naureskelee alan erikoismies, Tapani Yli-Saunamäki. ”Nyt haetaan vähän käytettyjä ja esittelykelpoisia puoluejohtoja. Sellainen muutaman vuoden käytössä ollut piiripäällikkö ei nurkissa kauaa vanhene, ja se lähtee maakuntaan hyvinkin helposti."


Vanhoista puoluejohdoista on sen sijaan vaikea päästä eroon. Yli-Saunamäen mukaan varastot pullistelevat ryvettyneitä ja loppuunajettuja puoluejohtoja, jotka eivät tahdo kelvata enää ulkomaillekaan: ”Brysseliin niitä on enää turha viedä, siellä on jo puoluejohtokanta aivan toisella tasolla kuin meillä täällä Suomessa. Uutena ilmiönä on sen sijaan tulleet Afrikan maat, johon elämänsä ehtooseen ehtineet puoluejohdot vielä kelpaavat”, Yli-Saunamäki neuvoo.


Puoluejohdon vaihtokuumetta selittää osaltaan myös vaihtorahoituksen helppous. Vaaleista toiseen puoluetuella ja jäsenmaksuilla tahkoamisen ohella on tarjolla ollut joustavia rahoitusratkaisuja. Erilaiset kylkiäiskaupat rakennusliikkeiden ja säätiöiden kanssa ovat tarjonneet helpotusta vaihtoaikeissa oleville.


Uusi lainsäädäntö kuitenkin mietityttää puoluejohtokauppiasta: ”Vaalirahalaki saattaa hidastaa vaihtopäätöstä, mutta aina siitä sen verran porsaanreikiä löytyy, että kauppaa tehdään entiseen malliin jatkossakin”, Yli-Saunamäki röhöttää.


Etelän Median Helsingin toimitus / Antero Halkio


Kuva: Christina Koivulahti ©

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti