perjantai 30. lokakuuta 2009

Linkkihupailu: Äärikeskustalainen kunta Merijärvi!

Muistatko vielä kokoomusnuorten mauttomat Punikkila ja Porvarlahti -vaalisivut, joissa karrikoitiin äärikokoomus- ja ääridemarikuntaa? Huomattavasti pienemmälle huomiolle jäi kuitenkin nimettömän tekijän äärikeskustalaiselle kunnalle pilaileva sivusto, www.merijarvi.fi.

Etelän Media osui sivulle sattumalta, ja autenttisuudessaan sivusto on vertaansa vailla. Jo "kunnan" slogan "Merijärvi - Suomen rehellisimpien ihmisten kunta" sai toimittajamme huuhtelemaan tietokoneennäyttönsä kahvilla, eikä tilannetta helpottanut kuntatiedotteiden humoristisuuskaan: Uusimmassa tiedotteessa pääuutinen on MTK-Merijärven kokouskutsu SEO-huoltoasemalla, ja vanhemmista löytyy mm. retkikutsu Seinäjoen maatalousmessuille. Nerokasta tavaraa!

Merijärvi on kartassa sijoitettu jonnekin Oulun lähelle, keskustan sydänmaille. Sen valtuutettujen puoluetaustoja ei ole sivuilla ilmoitettu, ja miksi olisikaan, ovathan he lähes kaikki keskustalaisia! Nokkelana yksityiskohtana sivuston tekijät ovat kuitenkin tehneet yhden poikkeuksen, viidestätoista valtuutetusta yksi on perussuomalainen, keskustaloikkari tosin! Kuka näitä juttuja keksii?! :D

Samaa aihetta jatkaa myös erillinen Merijärvi-blogi. Sivustolle on koottu hauskoja keskusta-aiheisia kuvia, mm. traktorit, ABC-myymälä ja maaseudun lantapunttiset miehet (viisi tähteä kuvien lavastajille!) komeilevat useissa potreteissa. Myös keskustapuolueen Antti Rantakangas nähdään heittämässä mölkkyä ja puhumassa maakuntien miesten kanssa, eikä kuvateksti voisi olla osuvampi: "poliittista debattia". Tshih, as if! Myös "uutiset" Merijärven kunnasta ovat varsin hauskoja.

"Merijärven kunta" -parodia ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan näihin kahteen nettisivustoon, vaan tekijät ovat saaneet ujutettua Merijärven myös Wikipediaan. Täysin aidonnäköiset sivut ovat saaneetkin olla rauhassa, ilmeisesti moderaattorit ovat luulleet kunnan olevan oikeasti olemassa.

Jos tekijöille pitää antaa kriittistä palautetta, voisi sitä antaa paikoittaisesta laiskuudesta. Yhteystiedoissa kunnantalon osoitteeksi on laitettu "Kunnantie 1", ja muut virastot sijaitsevat "Merijärventiellä". Tässä kohti tekijät ovat selvästi menneet siitä mistä aita on matalin, vaikka osoitteet sinäänsä hauskoja ovatkin.

Emme kuitenkaan halua pilata lukuhetkeäsi, vaan suosittelemmekin että itse tutustut näihin sivustoihin. Jos tykkäsit Jetlag-sarjan "Molvania" ja "Phaic Tan" -matkakirjoista tulet myös ihastumaan Merijärvi-parodiaan. Aloitapa matkasi vaikka "kunnan" kotisivujen Tapahtumat -välilehdeltä - taattua "Merijärvi"-meininkiä! (EtMed 2.11.2009: Kiitos aktiivisten Merijärvi-lukijoidemme, tapahtumat -välilehteä oli päivitetty, ja "Ei tapahtumia" oli korvattu Wilson Kirwan vierailulla. Mukava nähdä että sivustoa päivitetään ahkerasti, eikä vitsi ole jäänyt junnaamaan paikallaan vaan elää ajan hengessä)

Tässä vielä linkit Merijärvi-sivustoihin:

"Kunnan" nettisivut
Merijärvi-blogi
Wikipedia-sivu

Etelän Median Viihdetoimitus

PS. Mikäli tiedät jotain näiden sivustojen tekijöistä, otathan meihin yhteyttä. Etelän Media kaipaa lisää toimittajia, ja näin nerokkaaseen keskustaparodiaan emme itse olisi kuunaan kyennyt.

12 kommenttia:

  1. Liekö teidän ansiota, mutta kyseiseen blogiin oli ilmestynyt kirjoitus Merijärven nettisivujen uusimisesta ja tapahtumat-valikon "Ei tapahtumia" -ilmoituksen tilalle oli tullut Wilson Kirwan vierailu!

    Kyllä siellä ollaan ihmeissään kun mustamies kävelee kylänraittia! Onkohan koko kylä paikalla ihmettelemässä?

    Merijärvi uuteen nousuun!

    VastaaPoista
  2. Hulvaton kirjoitus! Molvania vertaus osui kuin nyrkki silmään!

    VastaaPoista
  3. Heh, merijarvi.fi on jopa saatu rekisteröityä "Merijärven kunnan" nimissä. Sielläkin komeilee tuo "Kunnantie 1"...

    VastaaPoista
  4. Viime kunnallisvaalithan todella olivat synkät Merijärven Keskustalle, sillä valtuustoon kuin varkain livahtanut 19-kesäinen perussuomalainen mursi jo vuosikymmeniä vallinneen tasaisen sadan prosenttiyksikön kepukannatuksen.

    VastaaPoista
  5. Google on mukana samassa juonessa:

    http://maps.google.fi/maps?q=merijärvi

    samoin Maanmittauslaitos:

    http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?cx=2522462&cy=7133262&scale=16000

    :-p

    VastaaPoista
  6. Jopa Suomen Posti on saatu mukaan salaliittoon: http://www.verkkoposti.com/e3/postinumeroluettelo?streetname=&po_commune=&zipcode=86220

    VastaaPoista
  7. Ja merijarvi.fi :kin rekisteröity jo 1998, pitkäikäinen "vitsi" :P

    VastaaPoista
  8. Joo, ja valtiokonttorin Suomi.fi on myös mukana hupailussa: http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/kunnat_ja_alueet_kartalla/oulun_laani/pohjois-pohjanmaa/merijarvi/index.html

    VastaaPoista
  9. ee naorata tommoonen t. merijäräveläänen

    VastaaPoista
  10. Missä voi liittyä "Merijärvi" -faniksi?

    VastaaPoista
  11. 19.11.2009:

    "Kimmo Pohjanen lopettaa koko blogin pitämisen."

    Jotain kaunista päättyi juuri, aiheuttiko Etelän Media tämänkin?

    VastaaPoista
  12. Tuttavani ovat joskus liikkuneet alueella johon tämä keksitty kunta on sijoitettu. He sanovat ettei Oulainen - Kalajoki reitillä tai vaikka Pyhäjoki- Alavieska välillä ole havaittavissa mitään kuntaa..
    Ja arvoisa "mää vaan", koska Merijärvi on tässä vitsisivustossa sijoitettu Pohjois-pohjanmaalle, pitäsi käyttää alueen murretta: "ei naurata tuommone t. merijärvine"

    VastaaPoista