maanantai 28. joulukuuta 2009

Kymppipaikalta katsomoon

(SPORTS ACADEMY) Matti Vanhanen siis luopuu puheenjohtajan asemastaan ensi kesän puoluekokouksessa. Syyksi pääministeri on kertonut edessä olevan jalkaleikkauksen, josta toipumisen hän odottaa kestävän pitkään. Keskustan taustavaikuttaja ja Suomenmaa -lehden päätoimittaja, maakuntasatraappi Timo Laaninen veikkaa päätöksen takana olevan muitakin kuin terveydellisiä syitä. On selvää, että leikkauksen jälkeen paluu Keskustapoliitikkojen ykköskastiin on epävarmaa ja onko paikka ministeriringissäkään enää selvä? Löytyykö vanhoja saunakavereita enää vai ketkä pelaavat avauskokoonpanossa? Me kysyimme asiaa jalkavammojen ja leikkausten erikoismieheltä, Jari Litmaselta.

Kyllähän se niin on, että tuollainen jalkavamma ei haittaa poliittista pelinrakentelua hetkeäkään, jos on hiukankaan kipukynnystä. Jos sitten on nivuset paskana niin voisi jättää sitä nettisurffailua vähän pienemmälle ja pohtia nivusten kestävyyttä tarkemmin."

Kymppipaikan Kuningas käväisee hakemassa lasin vettä ja nielaisee pari särkylääkettä: "Minulla ei ole kintuissa yhtäkään luuta, joka ei olisi mennyt rikki ja silti olen edelleen pelissä mukana. Eteenpäin ollaan kuitenkin menty, joskus ollaan voitettu ja joskus saatu lopussa kulma. Aikuisen miehen on silloin turha mussuttaa”, Litmanen sivaltaa, ja avaa olutpullon nilkallaan.

Mikä sitten saattaisi olla Vanhasen ilmoituksen perimmäinen motiivi? Litmanen pohtii, ja toteaa ykskantaan: ”Olisko sillä sitten parempi sopimus tulossa, mitä vähän kyllä epäilen. Soini on kyllä Millwallin miehiä, ja niille –sekä Persuille että Millwallille- on perinteisesti kelvannut kaikki, mutta eihän nyt tuollaista raakkia kukaan enää ota rinkiin."

Ei tässä piile mitään sen kummempaa”, Litmanen huokaa kyllästyneesti: ”Se kaveri on oikeasti has been, se saa täysistuntojen jämäminuutit kun kaikki on jo puhuneet ja paikalla on enää pari ekan kauden innokasta tai sitten niitä dokuja, joiden pitää päivystää ettei joku Ilkka pääse revittelemään poissaoloilla."

Vanhasen kausi siis on ohi. Keskustassa puheenjohtajapeli on kiihkeimmillään, ja puolueen superjunnut kärkkyvät jo loukkaantuneen pääministerin paikkaa: ”Sen jälkeen kun sun tolpat on operoitu on helvetin vaikea tulla takas kun nuoremmat vetää vasemmalta ja oikealta ohi. Itse yrittää veivata vielä samoja avauksia kentälle, mutta kukaan ei niitä enää ota vastaan vaan targetina onkin nyt jotain ihme ilmastopoliitikkoja. Siinä vaiheessa pitäisi viimeistään ymmärtää, että sut on nyt nähty. Turha enää jakaa jotain savisorsia maakuntiin, kun puutarhasaksilla on jo tehty politiikkaa ja pääministerin pallille kävi naks naks”, Litmanen summaa, ja avaa viinipullon tekonivelellään.

Etelän Median Helsingin toimitus / Antero Halkio

Kuvat: Christina Koivulahti ©


1 kommentti: