keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Sirkka-Liisalta jäi aikaisemmin julkaisematon video!

(VORSSA) Etelän Media on saanut haltuunsa Sirkka-Liisa Anttilalta jääneen, aikaisemmin julkaisemattoman videon. Videolla Anttila nähdään kävelemässä pohjalaisen kettutarhan pihalla osoitellen aseella kettuja ja minkkejä. Taustalla soivan polkkamusiikin taustalta voidaan kuulla Sirkka-Liisan uhkaus tappaa kaikki "nämä elukat" huomenna. "Kärsikää omassa paskassanne viimeistä päivää, koska huomenna tulee noutaja", rumaan nahkatakkiin sonnustautunut Anttila uhoaa.

Sirkka-Liisa Anttila tuli tunnetuksi Saimaalla norppiin kohdistuneen iskunsa johdosta. Tällöin Anttila jätti jälkeensä useita Youtube-videoita, joissa hän muun muassa luki "Vanhojapoikia viiksekkäitä" -kappaleen sanat ironisella äänensävyllä, lopussa ampuen Luger-käsiaseellaan Junnu Vainiota esittävää omenaa.

Myöhemmin Anttila iski useisiin sikaloihin, jälleen jättäen peräänsä -paskan käryn lisäksi- kasan Youtube-videoita. Myös Anttilan yhteyksiä erityisesti Pohjois-Suomea vavisteleviin ns. Ilves-murhiin ollaan selvitetty. Anttilan kerrotaankin uhanneen ikätovereilleen suorittavansa eläiniskuja, mutta myöhemmin kukaan ei tunnusta ymmärtäneensä Anttilan puheita uhkauksesi, ilmeisesti sekavan ja helvetin ärsyttävän murteen, sekä samanaikaisen norppacarpaccion mussutuksen takia.

Tänään työnsä valmiiksi saanut Sirkka-Liisa Anttilan toimia tutkinut lautakunta on päätynytkin ehdottamaan kevyiden käsiaseiden, pimeiden sikaloiden ja keskustalaisten maatalousministereiden rajua vähentämistä, jopa täydellistä kieltoa. Tähän ei kuitenkaan ryhdyttäne tämän vaalikauden, vuosikymmenen tai vuosisadan aikana -ei ainakaan niin kauan kuin valtaosa suomalaisista on sukua toisilleen ja haaveilee rivitalon päädystä sadan kilometrin päässä lähimmästä kaupungista.

Anttilan uusimmat videot on julkaistu täällä. Emme suosittele videoita heikkohermoisille tai niille jotka ovat valmiiksi vittuuntuneita Sirkka-Liisa Anttilaan ja "keskustalaiseen vihreyteen".

Etelän Media / Johan "Gusse" Hellstén

1 kommentti: