(KAUKANA) Toivo Sukari (land.) on kunnostautunut Kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahoittajana ja lähes Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana. Mutta minkälainen yrittäjä lestadiolainen tosi-tv -tähti todellisuudessa on? Miksi ihmiset menevät Ideaparkiin ja miten rakennetaan huonekalubisnes, joka on noussut markkinajohtajaksi Suomessa? Etelän Media teki retken Ideaparkiin, laskeutui huonekalumyyjien pariin Maskun kalustetaloon ja selvitti, minkälaisesta bisneksestä Sukarin vaalirahat ovat peräisin.
Ideaparkin ideana on sijoittaa valtava ostoskeskus Helsingin, Turun ja Tampereen muodostamalle alueelle niin, että kaikista on vaikea päästä paikalle, mutta Turusta vaikein. Ihan helvetin pitkän ajomatkan jälkeen pääsimme Ideaparkin parkkipaikalle ja käveltyämme aikamme, sisälle. Herääkin kysymys, miksi kukaan tulisi tänne jumalan selän taakse Lempäälään. Ideaparkin suosion taustalla on jo pidempään vallinnut jättimäisten ostoskeskusten buumi. "Kun asutus on levinnyt kaupungeista ja maalta lähiöihin ja espoisiin, on ihmisiä palvelemaan syntynyt Jumboja, joista saa kaiken tarvitsemansa ja missä myös vapaa-aika vietetään. Näin on syntynyt ostoskeskusskene, jossa keskukset ovat iso osa ihmisten elämää.
"Ei ihme että ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, miltä tuntuu tehdä ostoksia toisessa ostoskeskuksessa", selventää Ideaparkin vahtimestari Roi Juustonen. "Vaikka matka on pitkä niin täältä löytyvät samat kotoisat asiat kuin omasta lähiostoskeskuksestakin", Juustonen lisää ja suuntaa 20 minuutin ruokatauolleen Hesburgeriin.
Maskun kalustetalo on huonekaluketju, jolla Sukari on omaisuutensa kerännyt. Ikean aikakaudella kilpailu on kovaa, mutta maskulainen ketju on pitänyt pintansa. Miten kummassa? "Menestyksen taustalla on taloudellisen riskin ulkoistus liikkeiden huonekalumyyjille", huonekalumyyjä Frank avaa Sukarin bisnesmallia. "Meitä otetaan tänne naurettavalla, joidenkin satojen eurojen kiinteällä kuukausipalkalla töihin. Todellinen palkka muodostuu provisiosta, joten myyjien on pakko päivystää täällä kymmentuntisia päiviä ollakseen valmiina kun ostaja sattuu paikalle", Frank selventää palkkansa muodostusta.
"Koska Maskulle myyjistä aiheutuva kiinteä kustannus on pieni, myyjiä pidetään paljon ja he joutuvat tappelemaan asiakkaista saadakseen leipänsä. Tämä aiheuttaa tietysti konflikteja ja pitää ilmapiirin kireänä, mutta myös kilpailun kovana. Todellinen jippo on kuitenkin myyjien provision sitominen myytyjen tuotteiden katteisiin. Saat muutaman prosentin provision myymäsi huonekalun katteesta, eli tienataksesi sinun täytyy myydä mahdollisimman kalliilla", Frank summaa.
Miten tämä sitten näkyy asiakaspalvelussa? "Myyjien täytyy löytää hyväuskoiset hölmöt, jotka eivät tiedä, että tuotteiden hinnoissa on rutkasti ilmaa, ja koittaa rahastaa heiltä maksimisumma. Kun liikkeeseen sattuu dementiamummo, tai vaihtoehtoisesti pirkanmaalainen äänikuningatar Burberryn huivissa, niin ympärillä alkaa melkoinen kuhina kun kaikki koittavat tehdä viikon tilin. Kalustetalon pomot hykertelevät huoneissaan rahavirtoja, jotka riistämään pakotetut myyjät luovat", Frank kuvailee.
Eikö myyminen tältä pohjalta tunnu eettisesti väärältä? "Mieluummin lapioisin paskaa", viimeisiään vetävä Frank toteaa. Toinen asia on varastoinnin tuoman kustannuksen siirtäminen asiakkaille. Koska varastossa lojuvat sohvat tietävät kustannuksia, useat tuotteet tilataan vasta, kun asiakas tekee ostoksen. "Jos siis haluat italialaisen sohvan, varaudu istumaan lattialla kaksi kuukautta ja muista toivoa, että kuvastosta valittu sävy näyttää luonnossakin hyvältä", Frank muistuttaa. Jos bisnes kuitenkin kukoistaa, miksei Masku ei ole Ikean tapaan vallannut maailmaa? "Voisihan se vallatakin, en tiedä. Ehkä tämä toimii vain suomessa?" Frank heittää ja lähtee 10 minuutin palkattomalle tauolleen.
Tingittyämme aikamme huomaamme, että sohvaryhmä halpeni hetkessä kolmella sadalla eurolla. Vaikka kauppoja ei synny tällä kertaa, käteen jää entistä parempi kuva siitä, minkälaisten velikultien kanssa vaalirahojen vastaanottajat vehtasivat. Matti Vanhanen oli vihdin Ideaparkin tunnetuin kannattaja. Koska jonkun täytyy myydä kansalle sohvat ja pöydät, niin miksei Toivo Sukarin? Samalla me kaikki suomalaiset osallistumme tällä kaikella keskustapuoleen velkojen ja Matti Vanhasen kirjojen maksamiseen.
Toimitus jäi tällä kertaa ilman sohvaryhmää, mutta Burberryyn sonnustautunut rouva näytti tyytyväiseltä. 100 % alennus sohvaryhmästä lämmittänee mukavasti, varsinkin kun seuraavien vaalien jälkeen sillä katsellaan linnan juhlia mekossa, jonka piti olla vuoden kohutuin.
Etelän Median taloustoimitus
Ideaparkin ideana on sijoittaa valtava ostoskeskus Helsingin, Turun ja Tampereen muodostamalle alueelle niin, että kaikista on vaikea päästä paikalle, mutta Turusta vaikein. Ihan helvetin pitkän ajomatkan jälkeen pääsimme Ideaparkin parkkipaikalle ja käveltyämme aikamme, sisälle. Herääkin kysymys, miksi kukaan tulisi tänne jumalan selän taakse Lempäälään. Ideaparkin suosion taustalla on jo pidempään vallinnut jättimäisten ostoskeskusten buumi. "Kun asutus on levinnyt kaupungeista ja maalta lähiöihin ja espoisiin, on ihmisiä palvelemaan syntynyt Jumboja, joista saa kaiken tarvitsemansa ja missä myös vapaa-aika vietetään. Näin on syntynyt ostoskeskusskene, jossa keskukset ovat iso osa ihmisten elämää.
"Ei ihme että ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, miltä tuntuu tehdä ostoksia toisessa ostoskeskuksessa", selventää Ideaparkin vahtimestari Roi Juustonen. "Vaikka matka on pitkä niin täältä löytyvät samat kotoisat asiat kuin omasta lähiostoskeskuksestakin", Juustonen lisää ja suuntaa 20 minuutin ruokatauolleen Hesburgeriin.
Maskun kalustetalo on huonekaluketju, jolla Sukari on omaisuutensa kerännyt. Ikean aikakaudella kilpailu on kovaa, mutta maskulainen ketju on pitänyt pintansa. Miten kummassa? "Menestyksen taustalla on taloudellisen riskin ulkoistus liikkeiden huonekalumyyjille", huonekalumyyjä Frank avaa Sukarin bisnesmallia. "Meitä otetaan tänne naurettavalla, joidenkin satojen eurojen kiinteällä kuukausipalkalla töihin. Todellinen palkka muodostuu provisiosta, joten myyjien on pakko päivystää täällä kymmentuntisia päiviä ollakseen valmiina kun ostaja sattuu paikalle", Frank selventää palkkansa muodostusta.
"Koska Maskulle myyjistä aiheutuva kiinteä kustannus on pieni, myyjiä pidetään paljon ja he joutuvat tappelemaan asiakkaista saadakseen leipänsä. Tämä aiheuttaa tietysti konflikteja ja pitää ilmapiirin kireänä, mutta myös kilpailun kovana. Todellinen jippo on kuitenkin myyjien provision sitominen myytyjen tuotteiden katteisiin. Saat muutaman prosentin provision myymäsi huonekalun katteesta, eli tienataksesi sinun täytyy myydä mahdollisimman kalliilla", Frank summaa.
Miten tämä sitten näkyy asiakaspalvelussa? "Myyjien täytyy löytää hyväuskoiset hölmöt, jotka eivät tiedä, että tuotteiden hinnoissa on rutkasti ilmaa, ja koittaa rahastaa heiltä maksimisumma. Kun liikkeeseen sattuu dementiamummo, tai vaihtoehtoisesti pirkanmaalainen äänikuningatar Burberryn huivissa, niin ympärillä alkaa melkoinen kuhina kun kaikki koittavat tehdä viikon tilin. Kalustetalon pomot hykertelevät huoneissaan rahavirtoja, jotka riistämään pakotetut myyjät luovat", Frank kuvailee.
Eikö myyminen tältä pohjalta tunnu eettisesti väärältä? "Mieluummin lapioisin paskaa", viimeisiään vetävä Frank toteaa. Toinen asia on varastoinnin tuoman kustannuksen siirtäminen asiakkaille. Koska varastossa lojuvat sohvat tietävät kustannuksia, useat tuotteet tilataan vasta, kun asiakas tekee ostoksen. "Jos siis haluat italialaisen sohvan, varaudu istumaan lattialla kaksi kuukautta ja muista toivoa, että kuvastosta valittu sävy näyttää luonnossakin hyvältä", Frank muistuttaa. Jos bisnes kuitenkin kukoistaa, miksei Masku ei ole Ikean tapaan vallannut maailmaa? "Voisihan se vallatakin, en tiedä. Ehkä tämä toimii vain suomessa?" Frank heittää ja lähtee 10 minuutin palkattomalle tauolleen.
Tingittyämme aikamme huomaamme, että sohvaryhmä halpeni hetkessä kolmella sadalla eurolla. Vaikka kauppoja ei synny tällä kertaa, käteen jää entistä parempi kuva siitä, minkälaisten velikultien kanssa vaalirahojen vastaanottajat vehtasivat. Matti Vanhanen oli vihdin Ideaparkin tunnetuin kannattaja. Koska jonkun täytyy myydä kansalle sohvat ja pöydät, niin miksei Toivo Sukarin? Samalla me kaikki suomalaiset osallistumme tällä kaikella keskustapuoleen velkojen ja Matti Vanhasen kirjojen maksamiseen.
Toimitus jäi tällä kertaa ilman sohvaryhmää, mutta Burberryyn sonnustautunut rouva näytti tyytyväiseltä. 100 % alennus sohvaryhmästä lämmittänee mukavasti, varsinkin kun seuraavien vaalien jälkeen sillä katsellaan linnan juhlia mekossa, jonka piti olla vuoden kohutuin.
Etelän Median taloustoimitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti