Analyysi: Herra se on herrallakin

Eduskunnassa käyty valtataistelu puhemies Sauli Niinistön ja kansanedustajien välillä on saanut runsaasti palstatilaa lehtien sivuilla. Useat kolumnistit ja pääkirjoitustoimittajat halusivat tunkea oman sanansa soppaan, kuka mihinkin lähteeseensä viitaten.

Etelän Median päivystävä dosentti, molempien oikeuksien tohtori Charly J. Teräsvuorikin halusi päästä mukaan keskusteluun, ja miksipä emme häntä päästäisi: Teräsvuoren kerrotaan viettäneen aikaa eduskunnan kahviossa ja saunassa enemmän kuin Loka-Laitisen ja Pekka Ervastin yhteensä. Charly jos kuka on mies paikallaan arvioimaan kohua ja sen taustoja. Ole hyvä, Charly!


No ensinnäkin nyt tulee muistaa minkälaista porukkaa meillä istuu kansanedustajana. Hieman yksinkertaistaen nämä Niinistöä kritisoineet henkilöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Vanhaa sananlaskua mukaillen "Tunteaksesi kritiikin, tunne kritisoija".

Ensinnäkin eduskunta on nykyään täynnä politiikassa kasvaneita broilereita, joilla ei ole päivänkään kokemusta työelämästä. Sitten lukion, ei näillä kataisilla tai kiljusilla ole ollut oikeita auktoriteetteja, ja ryhmähierarkian lainalaisuudet ovat heillä hämärtyneitä. Uusi tilanne, jossa heitä johdetaan edestä saattaa tulla yllätyksenä.

Toiseksi meillä ns. rikkaiden pennut, niin oikealla kuin vasemmallakin, joilla ei myöskään ole mainittavaa työkokemusta. Auktoriteettivastaisuus on heissä usein jo sisäänrakennettua, mainittakoon vaikka ikinuori Tuomioja tai bättre folkin edustajat, jotka jo hiekkalaatikolla muistuttivat leikkitovereitaan: "meidän isä maksaa teidän isien palkat". Kun nämä näsäviisastelijat sitten joutuvatkin johdettavaksi eduskunnassa, ovat auktoriteetit koetuksella.

Kolmas porukka koostuu pitkälti duunareista ja toimihenkilöistä, joihin myös yksi eduskunnan alaryhmistä ns. kalapuikkomiehet kuuluvat. He ovat kahdesta aiemmasta ryhmästä poiketen työskennelleet pitkän päivän yleensä alaisasemassa, ja kun he sitten ovat tulleet valituksi kansanedustajiksi, kuvittelevat he myös muuttuneensa herroiksi.

Tällä porukalle paikka Arkadianmäellä on yhden yön nousu duunarista herraksi, siis se mistä jokainen työläinen enemmän tai vähemmän haaveilee. Kun arki sitten onkin jotain aivan muuta, purkautuu turhautuneisuus kiukkuiluna uusia herroja vastaan tai avustajien, joita nämä herroittuneet duunarit kuvittelevat alaisikseen, seksuaalisena ahdisteluna.

Joten kun tätä porukkaa yhtäkkiä johdetaankin kovalla kädellä on jälki nyt nähdyn laista. Ei Niinistö sen kummempi johtaja ole kuin kukaan muukaan oikea johtaja, joita myös välillä eduskunnassa nähdään piipahtamassa. Niinistö on kuitenkin puhemiehenä harvinainen sillä hänellä on edeltäjistään poiketen johtamistaitoja. Siinä missä Lipponen vetäytyi omiin oloihinsa välillä ärjähtäen tai Uosukainen keskittyi kestitsemään ja kaitsemaan edustajia heitä kouluajoistaan muistuttavalla lämpimällä opettajan syleilyllään, on Niinistöllä oikeasti pyrkimyksenä saada rotia tähän sekalaiseen porukkaan.

Tietysti tulee myös muistaa, että presidentinvaalit lähestyvät ja Niinistö keikkuu kansansuosion aallonharjalla. Kansan herravihalla on hyvä ratsastaa, ja mikäs sen parempaa kuin suitsia eduskunnan menoja ja toisaalta samalla parantaa suhteita lehdistöön, mitä Niinistö on koko puhemieskautensa tehnytkin, vaikkapa järjestämällä eduskuntatoimittajille juhlia ja avaamalla Lipposen sulkeman puhemiesten käytävän.

Olisi kuitenkin kovin kyynistä laittaa jokaisen Niinistön teon päälle "presidenttiehdokas" -leima. Joskus puhemies on vain puhemies. Olihan sitä paitsi jo valtiovarainministeri Niinistökin tunnettu erikoisistakin säästöehdotuksistaan, joten nykyinen käytös on vain täysin linjassa aikaisemman kanssa. Jotta saisimme todellisen kuvan Niinistön johtamistaidoista, kannattaa meidän hakea täysin politiikan ulkopuolinen näkökulma, nimittäin vankilasta (vaikkakin näiden kahden instanssin välinen kuilu koko ajan kaventuukin!).

Ollessani vuosia sitten suorittamassa erääseen kirjaani liittyvää taustatyötä Vaasan vankilassa, törmäsin useisiin vankeihin, joilla oli kokemusta Niinistöstä ajalta ennen hänen poliittista uraansa. Niinistöhän toimi hovioikeuden viskaalina sekä nimismiehenä, ja usein siis näiden vankien auktoriteettina. Olikin yllättävä kuulla kuinka nämä vangit kehuivat Niinistöä "kovaksi, mutta rehdiksi jätkäksi", siis sellaiseksi jonka tapa toimia nähtiin tiukaksi mutta oikeutetuiksi. Eivätkö sellaiset olekin niitä hyviä johtajan ominaisuuksia?

Etelän Media / Charly J. Teräsvuori