sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Työministeri Theresienstadt: Tuhoamisleirit eivät este hallitustyöskentelylle

(Arkisto: Etelän Media 26.5.1940) Saksan Juutalaisliitto kokoontui viikonloppuna vuosittaiseen liittokokoukseensa pohtimaan järjestön tulevaisuuden näkymiä sekä osallistumista nykyiseen hallitustyöskentelyyn. Liitolla on kaksi ministeriä nykyisessä Saksan kansallissosialistisessa hallituksessa, mitä ainakin liiton ulkopuolella on ihmetelty useaan otteeseen.

Hitlerin johtama hallitus on ehtinyt muun muassa kieltämään juutalaisilta kansallisoikeudet, aloittamaan juutalaisten vainot sekä pohtinut lopullista ratkaisua juutalaiskysymykseen. Juutalaisliiton edustajat eivät kuitenkaan itse pidä osallistumista tämän kaltaiseen hallitukseen ongelmallisena. "Meille tärkeintä on että pääsemme vaikuttamaan, parempi olla natsipuolueessa sisällä kuin ulkona räksyttämässä, eikö?", liiton puheenjohtaja Annie Theresienstadt kysyy.

Hallituksen tuorein päätös perustaa kaksi juutalaisten tuhoamisleiriä Saksaan sai jopa monet juutalaiset kysymään, onko hallituksessa pysymiselle enää edellytyksiä. Theresienstadtin mukaan samaan pakettiin saatiin kuitenkin tärkeintä myönnytyksiä, kuten keskitysleirikuljetusten siirtäminen kumipyöriltä raiteille, sekä ilmanpuhdistimien asentamista leirien piippuihin. "Ja ainakin ei tullut kolmea tuholeiriä", onnellinen Theresienstadt muistuttaa.

Juutalaisliitolla ei myöskään ole ongelmaa osallistua tuhatvuotisen valtakunnan seuraavaan ministerikokoonpanoon mikäli juutalaisministereille vielä siinä on käyttöä, ja toisaalta mikäli tarpeeksi moraalittomia edustajia liitosta löytyy hallituksen eettisyyden leimaksi. Natsihallinnolla lienee edessään myös kolmannen tuhoamisleirin perustaminen sekä useiden väestönosien, pääosin juutalaisten, sukupuuttoon saattaminen. Nykyistä hallitusta on myös kutsuttu juutalaisvihamielisimmäksi hallitukseksi maailmanhistoriassa.

Työministerinä toimiva Theresienstadt ei kuitenkaan viikonloppuna halunnut keskustella aiheesta sen koommin, vaan pikemminkin äityi kehumaan hallituskumppaneitaan. "Vastuullinen ja edistyksellinen talouspolitiikkahan meillä on ainakin yhteitä, pienellä varauksella tosin esimerkiksi juutalaisten käyttämisestä pakkotyössä. Samoin tämä maalaisministereiden ajoittainen (juutalaisten) tuhoamisvimma välillä vähän pelottaa", Theresienstadt myöntää. "Mutta eduskunta päättää ja mikäli kansa todella haluaa tuhota kaiken mikä on vähänkin juutalaista niin parempi meidän sitten on kuunnella enemmistön mielipidettä ja olla täysin rinnoin mukana vaikuttamassa niihin asioihin mihin pystymme", Theresienstadt toteaa, natsijohtaja Jyrki Goebbelsin nauraessa helvetin räkäisesti taustalla.

Etelän Median arkisto

5 kommenttia: