perjantai 15. tammikuuta 2010

Suomalaisten auttamishalu huipussaan

(CITY-FORMERLY-KNOWN-AS-PORT-AU-PRINCE) Suomalaiset nettikeskustelijat kokivat kenties sukupolvemme pahimman maanjäristyksen, kun maahanmuuttokeskustelun yllä leijunnut kosminen hasardi lopulta konkretisoitui lähes pahimmalla mahdollisella tasollaan. Kahden jännittyneen mannerlaatan kohtaaminen purkautui lopulta valtavana, jopa seitsemän momenttimagnitudin järistyksenä.

Viime tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tapahtuneen järistyksen keskipaikaksi on varmistunut Iltalehden keskustelupalsta, mutta jälkijäristyksiä nähtiin vielä myöhemmin ainakin Facebookissa ja Helsingin sanomien keskustelupalstalla. Näistä viimeistä epäillään kuitenkin ihmisen itsensä aiheuttamaksi tuhoksi. Järistyksen tuhovoimaa lisäsi sen osuminen jo toinen jalka haudassa kärvistelevään ihmisraunioon. Ensimmäiset kuvat kärsineistä taloista saatiin MTV3:n nettipalstalla vasta seuraavana päivänä.

Järistys käynnisti myös suomalaisissa ennen näkemättömän auttamisen halun kärsineitä kohtaan. Eniten oltiin huolissaan kuolleista, mutta myös omaisten tuskaa pyrittiin helpottamaan. Käytännössä katsoen jokaisen suomalaisen facebook-status käsitteli järistyksen aiheuttamaa tuhoa, ja jokaisella kansalaisella oli oma sanansa sanottavana. Myös yhteiskunnan tukiverkostoilta on pyydetty puuttumista järistyksen tuhojen korjaamiseen, ja ainakin em. facebook-ryhmästä löytyy suora linkki julkishallinnon järistyksestä vastaavaan tahoon.

"Ennennäkemätöntä", kommentoi Etelän Medialle järistystä nettipalstoilla seuraava tv-tyrkky Aleksi Valavuori. Valavuori perusti ensimmäisen facebook-ryhmän järistyksen uhrien muistamiksi, ja jo 24 tunnin aikana yli 5000 kansalaista oli liittynyt ryhmään. "En olisi suomalaisista uskonut, että joku meille vieras ja kaukainen, ja vain lehtien palstoilta tuttu voisi saada aikaan tällaisen auttamisenhalun", selvästi liikuttunut Valavuori sanoo. "Kyllä suomalaiset todella välittävät lähimmäisistään", Valavuori sopertaa.

Kuten aina vastaavissa järistyksissä, pelastustyöntekijät käyvät sotaa kelloa vastaan. "Aletaan käydä viimeisiä hetkiä, kun meistä enää on mitään hyötyä. Palstat ovat raunioituneet, kaikki sanottava on sanottu, tehty on tehty", kuvaa HS:n keskustelupalstan toimittaja Heikki Trolli tilannetta Etelän Medialle. "Jos ei pikaisesti saada apua, saattaa koko järistys unohtua viikon sisällä. Tämä olisi kuolinisku nettipalstoille. Nyt jos koskaan toivoisi suomalaisten vielä sanovan sen kuuluisan viimeisen sanansa tähän järistykseen", Trolli toivoo.

Samaan aikaan suomalaisia järkyttäneen kosmisen hasardin kanssa toteutui Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä kenties elinaikamme pahin seisminen hasardi, jonka uhriluku saattaa nousta yli 100 000:n, loukkaantuneita ja kodittomia on yli kolme miljoonaa. Läntisen pallonpuoliskon köyhin valtio on käytännössä tuhoutunut, eikä sillä ole pienintäkään mahdollisuutta selvitä yksin. Julkkikset ympäri maailmaa ovat lahjoittaneet merkittäviä summia avustustyöhön. Suomessa Aleksi Valavuorta, Timo T.A. Mikkosta tai muita halme-kohusta suivaantuneita turhia julkkiksia "ei vittu vähempää voisi kiinnostaa joku helvetin Haiti, kun on tässä tärkeämpiäkin asioita huolehdittavana".

Etelän Media / Johan "Gusse" Hellstén

Etelän Mediaa toivoo, että jos haluat tältä sivustolta lähteä jonnekin, lähde mieluiten tänne:

http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus

5 kommenttia:

  1. montas ilmaista miljoonaa tälle nykyajan herrarodulle joka geeniperimämme pelastaa ja rotumme jalostaa tulisi lähettää, jotta omatunto olisi puhdas ja rasistin leiman saisi ostettua pois otsastaan?

    ei huolta, kyllä se teidänkin vihaama rasistis-fasistinen suomen valtiokin tuonne jotain parisen sataa miljoonaa velaksi otettua euroa maksaa. ja sehän ei ole keneltäkään pois ja kyllä meillä on varaa kun velaksi otetaan.

    VastaaPoista
  2. Herrarotu, rodunjalostus, geeniperimä, rasistis-fasistinen suomen valtio... Ukki, oletko se sinä joka siellä pilvenreunalta kirjoittelet?

    Mitä itse asiaan tulee, niin Etelän Media ei näe Haitin tilanteen tai Tony Halmeen liittyvän kovin vahvasti herrarotuun tai muihin mainitsemiisi sanoihin.

    Mikäli Lapissa, Kainuussa, Vihdissä tai jossain muussa persaukisessa Suomen kolkossa tapahtuisi koko yhteiskunnan romahduttava luonnonkatastrofi, josta nämä raukat eivät yksin pystyisi selviämään, lupaamme suositella lukijoillemme myös heidän tukemistaan. Siis niiden veroeurojen lisäksi, joita me Etelästä näihin hiljakseen romahtaviin yhteisöihin jo nyt lappaamme.

    VastaaPoista
  3. Olisiko näille maahanmuuttajakriittisille verkkokeskustelijoille tarjolla jotakin maahanmuuttajille tarkoitettua luku,- ja kirjoitustaitoprojektia, jossa voisi harjaannuttaa suomen kielen taitoja? Suurelta osalta näistä "isän maan ystävistä" kun on näemmä oikeinkirjoituksen opiskelu jäänyt aikanaan kesken. Tietenkin jos liekkipaidat ja Leijonat ovat se suomalaisen kulttuurin huipentuma eikä esimerkiksi kieli niin mikäs siinä. Turha sitten itkeä jos keskustelua tai keskustelijoita ei pidetä kovin älyllisenä.

    VastaaPoista
  4. Mutta koska näemme punavihreiltä maailmanparantajilta jotain älyllisesti haastavaa kirjoitusta?

    Esimerkiksi Haitin tilanteesta tyyliin http://takkirauta.blogspot.com/2010/01/ela-ja-anna-toisten-kuolla.html

    VastaaPoista
  5. Niin. Kyllähän kautta historian suuret ajattelijat ja kirjoittajat ovat järjestäen tulleet maaseudulta ja edustaneet patakonservatiiveja arvoja...? Punavihreät, siis maailmanparantajat, yleensä taas saavat tekstejään läpi lähinnä Helsingin Sanomien keskustelupalstalle...?

    Vai olisiko kuitenkin niin että oikeiston parissa kirjoittamistaitoinen älymystö on kautta historian loistanut ainoastaan poissaolollaan.

    VastaaPoista